torstai 3. tammikuuta 2013

Paluu koriksen pääsarjatasolle


Tänään torstaina se tapahtuu: palaan koripalloilijana pääsarjatasolle. Siitä onkin osapuilleen 15 vuotta, kun viimeksi pelasin huipulla.

Vastaan asettuvat viime kevään hopeamitalistit, Äänekosken Huiman naiset siis. Sama oli vastustaja silloin joskus vuonna 1997 (?). 

Oma joukkueeni on vaihtunut viime kerrasta, sillä tällä kertaa edustan ÄKSää Sponsors United -nimisen yhdistelmän jäsenenä. Ottelu pelataan Äänekosken Liikuntatalolla klo 18 alkaen. Edellisellä kerralla edustin Kessua eli Keski-Suomen urheilutoimittajain joukkuetta.

Huiman naisjoukkue on siis se pääsarjatason porukka. Eli kun heitä vastaan pelaa, on väljän tulkinnan mukaan pääsarjatasolla. Itse en tosin ole koskaan aikuisiällä pelannut kolmosdivaria ylempänä.

Junnuna, Huimassa siis, taisin melkein olla SM-peluri. Ihan varma en enää ole. Olin ainakin siinä B-poikien ikäluokassa, joka selviytyi kaudella 1980-81 SM-sarjaan.

Vuosina 1964 ja 1965 syntyneistä kootussa joukkueessa oli silloin ihan oikeasti lahjakkaita urheilijoita. Huiman ykkösjoukkueeseen porukasta nousivat ainakin Kotilaisen Rike ja Parantaisen Zaire - ja tietysti Pajus-Tipi, huoltajaksi tosin vain. Mutta pelasihan Tipi futista myöhemmin 80-luvulla Huiman ykkösjoukkueessa, samaten kuin Nikulan AaPee, joka siis myös kuului tämän B-junnujen SM-sarjajoukkueen avainpelaajiin. 

Myöhemmin keihäänheitossa ÄU:lle nuorten SM-kultaa voittanut Poutiaisen Ipi oli joukkueen voimamiehiä. Alirannan Teijo taisi hääriä sentterin paikalla. Kuosmasen Petri oli tarkkakätinen heittäjä. Lisäksi Saarentaustan Polle ja jopa Snellmanin Nile olivat nokkimisjärjestyksessä edelläni. Eli olin tosi huono...

Tätä näin yöaikaan kirjoittaessani en ole varma, joko luokkakaverini Sivosen Antti uskaltautui tuolloin Huima-paitaan. Kovasti silloin taivuttelin lahjakasta ja pitkää (196 cm) Anttia mukaan pelaamaan, mutta vielä tuohon aikaan työläisseuran edustaminen oli monessa porvarisperheessä vaikea asia. Muistaakseni juuri tuolla kaudella Antti kuitenkin sai uskonnonopettajaisältään siunauksen liittyä porukkaan.

Myöhemmin Anttikin nousi Huimassa SM-sarjapelaajaksi saakka. Että on tässä rekrytointihommia tehty Huimalle ennen parin vuoden takaista Michael Norwood Jr-viritystäkin!

En tosiaan ole varma, keitä kaikkia joukkueeseen tuolloin kuului. Varmaan jokunen tärkeäkin pelaaja unohtui - tai tuli mainittua joku sellainen, kuka ei porukassa pelannutkaan. Jos joku kokee kärsineensä vääryyttä, niin korjatkaa!

Mutta ihan hyvä jengi oli kyseessä, vaikka kuuden joukkueen SM-sarjassa Huima viimeiseksi jäikin. Kaksi voittoa kymmenestä pelistä, kertoo muinainen Koripallokirja. Mestaruuden vei muuten HNMKY, joka voitti finaalissa KTP:n.

Siitä olen varma, että vieraspeleissä en ollut mukana, mutta mahdollisesti jossain kotipelissä vaihtopenkillä. Tai sitten koin tuon vaihtopenkillä istumisen kliimaksin jossain "miesten" pelissä, sillä B-poikaporukka muodosti rungon samalla kaudella maakuntasarjassa pelanneelle Setapille eli Huiman silloiselle kolmosjoukkueelle.

Todennäköisesti en päässyt kummassakaan joukkueessa edes kentälle. Sen verran valmentajallamme Purokurun Veskulla - nykyisellä multialaisella sirkustirehtöörillä - oli sentään ymmärrystä pelaajien suhteen.

Voi, Veskua! Ongelma oli sama kuin nykyisinkin. Yritäpä pitää kiinni 15-16-vuotiaista nuorista, joita kiinnostaa jo moni muukin asia kuin urheilu...

Sen muistan, että edellisenä talvena en tainnut käydä treeneissä lainkaan. Eli olin jo valmiiksi jäänyt entistä enemmän muista jälkeen. Ja tuona talvenakin oli aika paljon parempaa tekemistä.

Kerran kävi niin, että Vesku tuli erikseen sanomaan, että ottaisi minut mukaan seuraavaan peliin (siis joko B-poikien SM-sarjaan tai Setappiin). Olisi vaan pitänyt tulla viikolla jokaisiin treeneihin, niin homma olisi selvä.

No, siinähän kävi niin, että just samalla viikolla oli ilmeisesti Holvihallissa Pelle Miljoonan keikka! Saattoi olla joku muukin tärkeä bändi, mutta joka tapauksessa sellainen tapahtuma, josta en voinut jäädä pois. Valitsin musiikin.

Sitä varmaan selitteli itselleen, etteivät aikataulut osuneet yhteen tai jotain. Homman nimi oli kuitenkin se, että viimeistään noihin aikoihin se vähäinenkin motivaatio totisempaa urheilua kohtaan kaikkosi. Olisi pitänyt käydä lenkillä ja punttisalilla ja kaikkea muuta älytöntä!

Päätökseni ei totisesti ollut Huiman korikselle suuri menetys. Vaan eipä minusta kummoista muusikkoakaan tullut...

Koris jäi pitkäksi aikaa, muuallapäin asuessa, aivan satunnaiseksi, kunnes 90-luvulla Jyväskylään muutettuani löysin tuttuja koskelaisia ja vähän muitakin ikääntyneempiä pelikavereita. Kiitoksia vaan Lehtosen Lerssille, Kuukkasen Sompelle, Linnamon Buddylle ja muille pitkäaikaisesta sparraamisesta! Entisten miesten SM-sarjapelaajien kanssa kisaaminen on ollut aika haastavaa tällaiselle tumpelolle...

Puolitoista vuotta sitten muutin takaisin Äänekoskelle. Täältä on löytynyt uudet peliporukat, joissa saa kokea rajallisuutensa. 

Tänä iltana kosken muuten ekaa kertaa koripalloon yli kolmeen kuukauteen. Syyskuun lopulla sain Hiskinmäen pikkusalin höntsäilyssä peukaloon niin karsean tällin, etten ole edes uskaltanut pelaamaan. Mutta vaikkei peukalo vieläkään oikein taivu, niin itseluottamusta riittää. Ei siis hätää: heittoja lähtee ainakin ilmaan. Maaliin osuminen on toinen juttu.

Vaikka pelaajana olenkin huono, niin urani koripallossa on edennyt muutoin. Olen koripalloammattilainen, sillä jo 80-luvun lopulta saakka olen tienannut aika ison osan elannostani koriksella.

Sen tarkemmin tulopuolta paljastamatta uskallan arvata, että aika harva äänekoskelainen on tehnyt palkkatyötä koriksen parissa yhtä paljon ja säännöllisesti kuin minä. Kollega Sisiksestä eli Kauton Edu on niitä harvoja vertailukohtia. Ja Edunkin pitäisi olla tänään Liikkarin parketilla.

Mutta nyt pitäisi ammattilaisen varmaan jo olla nukkumassa, sillä kello on jo yli pian puoli kaksi yöllä. 

15 vuotta sitten Kessu hävisi Huiman naisille muistaakseni aika reiluin lukemin. Illalla nähdään, mitä Ponsorijengi saa aikaiseksi.

Vapise, Kenya!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti