perjantai 20. syyskuuta 2013

110 vuotta koskelaista demariutta – ilman kansanedustajaa




En nyt tässä yhteydessä lähde tarkemmin paljastamaan äänestys-käyttäytymistäni, mutta vähän kuitenkin: olen ainakin kerran antanut ääneni demarille. Ja saman tien lisään, että olen antanut ääneni 30-vuotisen vallankäyttöurani aikana monelle muullekin puolueelle. Ehkäpä minua voisi kuvata ns. liikkuvaksi äänestäjäksi.

Itse kyllä olen sitä mieltä, että liikun liian vähän. Tietokoneella sitä vaan tulee istuttua. Niinku nytki.

Mutta mennäänpä demariuteen. Se on sellainen perusvire. Suomalaisuuden ydin. Kaikki me ollaan ainakin vähän demareita. Samaisen demariuden ansiosta suomalainen yhteiskunta on kehittynyt suhteellisen tasa-arvoiseksi ja oikeudenmukaiseksi.

Valtettavasti samainen tasapäistäminen ja turvallisuushakuisuus on merkinnyt myös latistamista. Siksi demarius on minulle myös kirosana.

Itse äänestin EU:n puolesta siksi, että kun voima on tarpeeksi suuri, voidaan oikeasti vaikuttaa asioista tärkeimpiin. Kuten rauhaan ja ympäristökysymyksiin. Näissä asioissa EU on – kaikesta byrokraattisuudestaan huolimatta – osoittautunut varsin hyväksi ratkaisuksi.

Mutta muuten EU on demariutta pahimmillaan. Sitä kukkahattutätimeininkiä, josta seuraa typeriä sääntöjä sääntöjen perään.

Ok, tuo saattoi olla osin epäoikeudenmukainen yleistys. Mutta demariutta leimaa kuitenkin tylsyys, riskien välttäminen, luovuuden kieltäminen. Kaikki tehdään kuten aina ennenkin. Miten ajatukseni tässä kohtaa harhaileekaan Äänekosken Huimaan…?


YKSI PARHAISTA ystävistäni on julkidemari. Ystäväni on erittäin humaani ihminen, aidosti epäitsekäs. Sellaisiakin politiikassa on. Varmaan kaikissa puolueissa.

Tällä kertaa aiheena ovat kuitenkin demarit. Juhlivathan he nyt 110-vuotista taivaltaan.

SDP on Äänekosken suurin puolue. Ollut sitä käytännössä aina. Samoin kun Suolahdessa aiemmin. Koska valta on käytännössä ollut aina demareilla, voi samaa porukkaa joko kiittää tai syyttää kaupungin nykytilasta.

Kyse on johtajuudesta, vastuun kantamisesta. Muidenkin puolueiden edustajilla on ollut ja on edelleen valtaa, mutta demarit eivät voi piiloutua sen taakse. SDP on ollut aina se johtava puolue. Se, miten asiat Äänekoskella on hoidettu, on kaikista eniten demareiden vastuulla.

Sori vaan, mutta niin se on. Jos tarpeeksi vahvoja johtajia ei ole, niin sitten ei ole.


EDELLÄMAINITTU hyvä ystäväni on ajautunut rooliinsa. Hän – kuten minäkin – haluaa Äänekoskelle vain hyvää. Minun välineeni on ÄKS, hänellä SDP.

Mutta Suureksi Johtajaksi, karismaattiseksi vaikuttajaksi meistä kummastakaan ei ole. Väkisin moista roolia ei yksinkertaisesti voi ottaa. Kun pyrkyryys isompaan rooliin puuttuu, niin hän ei halua kansanedustajaehdokkaaksikaan.

En muuten lähde ehdokkaaksi minäkään! No, enpä kyllä voisi kuvitella puoluetta, joka edes kysyisi…


JA NYT MENNÄÄN asiaan. Äänekoskella on noin 20 000 asukasta. Se tarkoittaa, että noin joka 275:s suomalainen on äänekoskelainen. 

Tässä mielessä on matemaattisesti ymmärrettävää, että yksikään kansanedustaja ei ole koskelainen. Mutta se ei ole matemaattisesti enää ymmärrettävää, että nykyisen Äänekosken alueelta ei ole ollut yhtään kansanedustajaa 2000-luvun puolella. Terveisiä Leppäs-Pekalle (SKDL) Suolahteen!

Pekkakin oli harvinainen poikkeus koko vuosisadan mitassa. Onkohan Suomessa muuta vastaavan kokoista aluetta, josta Arkadianmäelle on Suomen liki sadan vuoden itsenäisyyden aikana ponnistettu harvemmin kuin Äänekosken seudulta?


LÄHTÖKOHTAISESTI juuri SDP:n pitäisi olla se puolue, josta Äänekosken pitäisi kansanedustaja saada. Jostain syystä se on jäänyt pelkäksi haaveeksi.

Demariystäväni olisi luultavasti ihan kelpo kansanedustaja, jos eduskuntaan joutuisi. Mutta unohdetaan nyt hänet ja mietitään nyt demareiden muita tarjokkaita. Lyhyellä tähtäimellä.

On selvä, että demareiden listoilla on seuraavissakin eduskuntavaaleissa se yksi ainoa äänekoskelaisehdokas. Näin on ollut käytännössä aina, jo ennen vuoden 2007 kuntaliitosta. Viimeinen suolahtelainen demariehdokas taisi olla Piitulaisen Maija vuonna 1995.

2000-luvun taitteessa Ääneseudun demareiden ehdokas oli Salmelinin Simppa. Maakuntahallituksen putkiasentaja-puheenjohtajaa sai nostetta jopa Keskisuomalaisen päätoimittajalta Erkki Laatikaiselta, mutta ei auttanut.

Salmelinin äänipotti kasvoi kolmissa vaaleissa (1995–2003) joka kerta – mutta turhan hitaasti: 2106 – 2650 – 2813. Viimeisellä kerralla Salmelinista tuli varakansanedustaja kolmelle valitulle keskisuomalaisdemarille, mutta kolmossija jäi kauaksi, sillä Kalevi Olin sai liki 2000 ääntä enemmän (4750).


SALMELININ luovutettua veturiksi tuli Kari Kiiskinen. Tuore suolahtelaiskasvo vetosi hyvin kuntaliitoksen jälkeisissä tunnelmissa keväällä 2007. Kiiskinen pääsi miltei Salmelinin parhaisiin lukuin keräämällä ensikertalaiseksi hienosti 2520 ääntä.

Myötätuulen innoittamana Kiiskinen oli ehdolla myös 2011. Kampanja oli näkyvä, ja Kiiskisen äänipotti nousikin jo 3041:een. Se tiesi Salmelinin parhaan saavutuksen tapaan maakunnan demaripörssissä neljännen sijan. Varakansanedustajaksi Kiiskistä ei kuitenkaan nimetty, sillä demarit menettivät yhden paikan Keski-Suomessa.

Keski-Suomen nykyiset demarikansanedustajat ovat lauantaiseen Äki-demarien juhlaan Painotalollakin osallistuvat Susanna Huovinen ja Tuula Peltonen. Kiiskinen jäi jämsäläisestä Peltosesta lähes 450 äänen päähän.

Kiinnostavaa muuten se, että Salmelin sai vuonna 2003 lähes puolet (1326) äänistään muualta kuin nykyisen Äänekosken alueelta. Maakunnallisissa tehtävissään näkyneestä Salmelinista leivottiinkin myöhemmin maakuntaneuvos.

Kiiskinen oli sen sijaan ensimmäisellä kerralla lähes pelkästään Äänekoskelta tulleiden äänien varassa. 2091 ääntä merkitsi sitä, että vain 17 prosenttia Kiiskisen äänistä tuli toisaalta.

2,5 vuotta sitten Kiiskisen vetovoima omien parissa laski kuitenkin ikävästi. Kiiskinen sai "vain" 1775 ääntä Äänekoskelta – eli muiden keskisuomalaisten osuus Kiiskisen äänistä kasvoi lähes 42 prosenttiin.


NYT ONKIN aika kysyä, kuka on Äänekosken Dee-väen ehdokas puolentoista vuoden päästä. Kiiskinen on jo kertalleen ilmoittanut aikovansa yrittää kolmannen kerran.

Kaupunginhallituksen puheenjohtajana toimivan Kiiskisen ehdokkuus ei ole kuitenkaan Työskillä kuulutettu. Monille paikallisille demareille Kiiskinen on ollut kaikessa pehmeydessään pettymys. Tuuliviiriksikin moitittu Kiiskinen menetti vaaleissa jo Valtran työsuojeluvaltuutetun paikan, hänen äänimääränsä putosi selvästi myös kunnallisvaaleissa – eduskuntavaalien paikallisen menestyksen tapaan.

Kiiskiselle on toki olemassa vaihtoehto, Timo Pulli. CP Kelcon pääluottamusmies on puhunut pitkään aikomuksestaan pyrkiä eduskuntaan – ja nyt toisen kauden kaupunginvaltuutettu on vihdoin pistänyt 55 euroa pöytään ja liittynyt puolueeseen.

Tähän mennessä sitoutumattomana demarina toiminut Pulli on monella tapaa Kiiskisen vastakohta. Pulli uskaltaa avata suunsa ja töräyttää usein persoonallisenkin mielipiteensä asiasta kuin asiasta. Mämmellä asuvaa Pullia voi kuvailla sählääväksi luonnonlapseksi.

Kunnallisjärjestölle Pulli ei ole helppo pala niellä – eihän hän ole poliittinen broileri. Omalaatuisella tekijällä on nostetta tavallisten äänestäjien keskuudessa, vaikka kaikki eivät ole vielä vakuuttuneet miehen todellisesta asiantuntemuksesta ja yhteistyökyvystä.

Kolmantena vaihtoehtona demaripiireissä on nostettu esille JHL:n pääluottamusmies, SAK:n paikallisjärjestön puheenjohtaja Mirja Remonen, mutta mitään varmuutta ei ole siitä, kiinnostaako ehdokkuus Remosta oikeasti. Osaavalle ja neuvottelutaitoiselle ehdokkalle voisi olla tilausta. Sukupuolenvaihdoskin voisi tehdä demareille hyvää.

Mutta sytyttääkö Remonenkaan riittävästi äänestäjiä a) muualla maakunnassa, b) Äänekoskella oman puolueen ulkopuolella?


DEMARI-EHDOKKAAN valinnasta voidaan käydä kunnallisjärjestössä kiinnostava kisa. Kuka tahansa jäsen voi kertoa halukkuudestaan ehdolle. Ja jos halukkaita on enemmän kuin yksi, ehdokas valitaan äänestämällä.

Ainoa ongelma demareilla ei ole sopivan ehdokkaan valinnassa. Isompi on valtakunnallinen: SDP:n suosio on gallupien perusteella juuri nyt matalampi kuin koskaan. Alaspäin on menty pitkään: vuonna 1995 demarit saivat Keski-Suomesta neljä kansanedustajaa, toissa vuonna enää kaksi. Jos 20 vuoden takainen suosio palautuisi, olisi äänekoskelaisellakin demarilla paljon paremmat mahdollisuudet eduskuntaan.

Mutta ei taida palautua. Suosion lasku on ongelma, jonka syissä koko demarikentällä riittää miettimistä.

Jotain demareiden olisi keksittävä. Pelkkä asioiden hoitaminen vanhojen kaavojen mukaan ei palauta suosiota. 

Kuten ÄKS-toveri Harakka tuoreimmassa printtilehdessämme sanoi: Työväenliike on keksittävä uudestaan! Helpommin sanottu kuin tehty...


IHMINEN ON hautaan valmis viimeistään 110-vuotiaana. Ja ulkopuolisin silmin näyttää usein siltä, että sinne demarit joutaisivatkin.

Mutta en minä sitä halua. Tsempatkaa ny vähän!

2 kommenttia:

  1. No voin kertoa päätoimittajalle, että en ole edes harkinnut asiaa, että voi kansa jättää ihan rauhassa syttymättä... Mistähän Terho tämmöstä vetäsi:)

    VastaaPoista
  2. miksi ehdokas juuri demaripuolueesta? demarin suosio on koko ajan laskemassa myös Äänekoskella, eikä syyttä. Kokoomusta haukutaan jatkuvasti ja Kokoomus on todellakin minipuolue Äänekoskella, mutta Tommi Lunttila on yhteistyökykyinen, näkemystä omaava henkilö, jonka soisi mielellään Sinuhe Wallinheimon tapaan vaikuttavan Eduskunnassa. Toinen henkilönä soveltuva olisi Marke Tuominen...jos minulla olisi valta, niin heittäisin jonnin joutavuuksilla aikaansa tuhlaavan Teuvo Hakkaraisen Eduskunnasta pihalle ja työttömäksi ja lähettäisin Marken Eduskuntaan tekemään oikeita poliittisia päätöksiä. Persuissa on runsaasti rasistisia henkilöitä ja äärihölmöjä tyyppejä kuten Hakkarainen, joka ei ole oikeasti saanut mitään järkevää aikaiseksi edustuskaudellaan. Mutta osa persuista tekee hyvää työtä ja on sopivasti hämmentänyt perinnepuolueiden turhien lupausten pakkaa. 500 000 suomalaista työtöntä ja leipäjonoissa seisoskelevaa haluaa oikeasti takaisin hyvinvointivaltion, joka meillä on ollut oikeasti viimeeksi 80-luvulla.

    VastaaPoista