maanantai 20. huhtikuuta 2015

Lauri, muuta Äänekoskelle!

Harakka lennähti eduskuntaan. Kuva: Wikipedia.

Pieleen menivät vaalit äänekoskelaisittain. Ainakaan sitä omaa kansanedustajaa ei saatu.

Tai saatiin sittenkin. Ilo oli suuri, kun oma ystäväni, lapsuutensa ja nuoruutensa Äänekoskella viettänyt Timo Harakka ponnisti eduskuntaan Uudellamaalla demareiden riveistä.

Vuosi sitten Harakka kampanjoi europarlamenttivaaleissa äänekoskelaisehdokkaana. Yritys oli mainio ja nyt Markkamäen kasvatti on yhtä aikaa kansanedustaja ja varameppi.

OVATHAN NÄMÄ vaalikuviot kummallisia. Brysseliin äänekoskelaisena pyrkiessään Harakka asui Helsingissä. Nyt hän asuu Tallinnassa, mutta pääsi eduskuntaan Uudeltamaalta.

Yhtä hyvin Harakka olisi voinut pyrkiä myös kansanedustajaksi äänekoskelaisena. Sen sijaan hän ryhtyi nyt Lauri Ihalaisen vaalipäälliköksi. Ihalainen meni viime vaaleissa eduskuntaan Uudeltamaalta, mutta nyt Harakan tukemana Keski-Suomesta, pihtiputaalaisena – sieltä kun on syntyisin.

Kaksikko tavallaan vaihtoi vaalipiirejä päikseen. Ja onnistuneesti: Ihalaisesta tuli Keski-Suomen äänikuningas.

Jos demareiden vaalimenestystä miettii, niin mitään muuta positiivista kerrottavaa ei tulekaan mieleen!

ÄÄNEKOSKEN näkökulmasta positiivista on se, että keskisuomalaisella edustajakymmeniköllä on entistä enemmän koskelaista taustaa. Paikkansa säilyttäneistä Susanna Huovinen (sd.) asui lapsena Suolahdessa ja Aila Paloniemi (kesk.) kirjoitti ylioppilaaksi Äänekosken lukiosta.

Kolmesta uudesta maakunnan edustajasta Äki-taustaa on kahdella. Ihalainen sai kirvesmiehen oppinsa amiksessa ja Petri Honkosella (kesk.) on täällä mummola ja anoppila. Vaimonsa kun on ehta suolahtelainen.

Koska äänekoskelaiset eivät ikuna näytä eduskuntaan vaalien kautta pääsevän, on keksittävä muita keinoja. Siirrämme siis katseet pian 68 vuotta täyttävään Ihalaiseen.

LAURIN VAALILAUSE oli Kotiin tulossa. Tämä voitaneen tulkita vaalilupaukseksi. Konkarin eläkepäivät siirtyivät neljä vuotta eteenpäin, mutta olettaa voi, että muutto synnyinmaakuntaan on nyt edessä.

Kysymys kuuluu: mistä Lauri kotinsa löytää? Työministerinä viime vuodet toimineella Ihalaisella on mökki Puttaalla, mutta sieltä on turhan pitkä matka Tikkakosken lentokentälle tai Jyväskylän rautatieasemalle. Viitasaarelaisen Teuvo Hakkaraisen (ps.) lailla ei Lauri varmaan enää jaksa maanteitä paahtaa.

Entiselle SAK:n pomolle Äänekoski, vanha opiskelukaupunki, olisi oiva kotikunta. Teollisuuskaupunki, joka saanee ihan lähipäivinä tiedon Metsä Fibren miljardi-investoinnista. Demarivetoinen Äänekoski olisi paikka, jossa Lauri varmasti viihtyisi.

Luotamme siis siihen, että Äänekoskella on oma kansanedustaja ihan kohta!

JOS TÄMÄ visio ei jostain syystä toteudu, pitää siirtää katse vuoteen 2019. Toivottavasti sinne siirtyy pian myös loistavan äänisaaliin saaneen Jari Halttusen (ps.) katse.

3514 ääntä on ensikertalaiselle huipputulos. Nyt eduskuntaan maakunnan persuykkösenä päässyt Toimi Kankaanniemi on neljän vuoden päästä jo 69-vuotias eli ehkä valmis luopumaan. Persujen varakansanedustajaksi päässyt Mauno Vanhala on samanikäinen. Eikä persukakkosesta Teuvo Hakkaraisesta koskaan tiedä...

Halttunen teki nyt mainion pohjatyön. Jos mitään ihmeitä ei tapahdu, ja Halttusella riittää nälkää, niin vuonna 2019 konginkankaalainen loikkaa komeasti Arkadianmäelle.

ENTÄ RIITTÄÄKÖ nälkää nyt toista kertaa turhaan yrittäneellä Juho Kautolla (vas.)? Puolue hiipuu hiipumistaan ja jäi nyt ensimmäistä kertaa Keski-Suomen vaalipiirin historiassa ilman kansanedustajaa.

Kokonaan vasureita ei kuitenkaan passaa vielä haudata. Puolue voi kerätä oppositiossa lisää kannatusta, ja koska vasureiden Keski-Suomen ykkösnimi Eila Tiainen ei ensi vaaleissa todennäköisesti ole enää yrittämässä, on Kautolle tarjolla kärkipaikka.

Puolueen kannalta Kauton kannattanee luottaa "kolmas kerta toden sanoo" -totuuteen, sillä uskottavat ja näkyvät ehdokkaat näyttävät vasureilla olevan todella kortilla. Yksin Kautto ei vasureita takaisin eduskuntaan Keski-Suomessa nosta, joten apuja kaivataan.

SITTEN ONKIN aika palata demareihin. SDP menetti suosituimman puolueen paikan, kun persut pyyhkäisivät ohi.

Jotenkin olisi voinut olettaa, että juuri demareistahan sen kansanedustajan pitäisi Äänekoskelle löytyä. Mutta jostain kumman syystä paikallisista demareista ei millään löydy kyllin vetovoimaista ja uskottavaa ehdokasta. Näyttää siltä, että paikallinen demarileiri ei osaa edes puhaltaa yhteen hiileen.

Ainakin Timo Pulli jakoi selvästi omien leirin. Ääniä tuli vain 1115, mikä on periaatteessa ensikertalaiselle ookoo, mutta samalla huonoin paikallisen demarin tulos 40 vuoteen.

Sanoisin, että perin juurin huolestuttavaa tahi vieläkin pahempaa – jos olisin demari. Puolue kaipaa todellakin perusteellista tuuletusta niin valtakunnallisesti kuin täällä paikallistasollakin.

ENTÄPÄ MUUT ehdokkaat? Tanja Koskisella (vas.) voi olla seuraavissa eduskuntavaaleissa suurempi rooli, ainakin paikallisesti, jos Kautto ei lähde kisaan – ja jos hän nousee valtuustoon syksyn 2016 kuntavaaleissa. Koskisella on osaamista, mutta matka vaadittaviin 3000–4000 ääneen on kuitenkin aika mahdoton nyt saadusta 175:stä. Tulos oli SKDL:n ja vasemmistoliiton osalta vaalipiirin historian huonoin äänekoskelaisen tekemä.

Pauliina Rusulalla (vihr.) on vielä todella paljon kannuksia (ja taloudellista tukea) hankittavana ennen kuin pyrky eduskuntaan on aitoa. 169 ääntä on heikoin äänekoskelaisen vihreän saavuttama – tosin yrittäjiäkään ei ole ollut kuin neljä.

Olisiko vasureilla tai vihreillä uskottavampia vaihtoehtoja? Äkkiä ei tule mieleen yhtään sellaista kokeneempaa tekijää, jota ehdokkuus voisi kiinnostaa. Eikä sellaista nuorta, lahjakasta persoonaa, jolla olisi selkeää pyrkyä politiikan huipulle.

Risto Hintikan yritys oman valitsijayhdistyksen kautta oli tuomittu epäonnistumaan – mutta kaipa 17 ääntä saanut Risto sen itsekin tiesi.

MUTTA ONHAN meillä vielä keskusta, kokoomus ja kristillisdemokraatit, jotka eivät löytäneet näihin vaaleihin äänekoskelaista ehdokasta.

MTK-pomo Tommi Lunttila (kok.) mietti ehdokkuutta pitkään. Näin jälkikäteen katsoen kieltäytyminen oli viisas ratkaisu, sillä puolue menetti toisen paikkansa – eikä Lunttila olisi kyennyt 5471 ääntä saanutta Sinuhe Wallinheimoa haastamaan. Lisäksi Lunttila olisi joutunut kilpailemaan paljolti samoista äänistä kuin Halttunen.

Keskusta toivoi Laura-Liisa Hyytiäisestä ehdokasta. Hyytiäisellä olisi kyllä potentiaalia, mutta turhan kovaan kisaan hän olisi ainakin tällä kertaa joutunut lähtemään. Neljän vuoden päästä tilanne saattaa olla keskustan leirissä toinen, niin pitkään puolueen perustrio Mauri PekkarinenAila Paloniemi Anne Kalmari on tehtäviään hoitanut. Ja Hyytiäiselläkin olisi ollut vastassaan Halttunen.

KD:n Piia Flink-Liimatainen (e Soininen) jätti nämä vaalit väliin, mutta saattaa palata kisaan 2019. Flink-Liimataisessa olisi ainesta puolueensa kärkinimeksi, jos vain tahtoa riittäisi. KD:n ongelma on se, että puolueen on saatava kokonaisuudessakin lisää potkua maakunnassa, jotta edes se yksi paikka olisi mahdollinen.

OLEELLISTA ensi vaalien uudelle ehdokkaalle on se, että vaalityö pitää aloittaa jo nyt, vaivihkaa. Viimeistään kuntavaaleissa on tehtävä hyvä tulos (kuten Halttunen teki), ja samalla on hankkiuduttava muissakin organisaatioissa ja yhdistyksissä ns. tärkeisiin tehtäviin. Pitää näkyä ja kuulua, olla esillä. Ja hankkia tukijoita, mielellään varakkaita.

Oleellista Äänekosken kannalta olisi toisaalta se, että aidosti potentiaalisia ehdokkaita olisi mahdollisimman vähän, mieluummin maksimissaan kaksi. Ja että nämä kaksi vetoaisivat selkeästi erilaisiin kansalaisryhmiin.

Sovitaanko siis, että jos Halttunen lähtee uudelleen ehdolle, niin Lunttila ja Hyytiäinen pysyvät suosiolla sivussa? Ja että jos Kauttokin vielä aikoo yrittää, niin demarit eivät kiusallaan keksi ketään kilpailijaa?

Pelkään pahoin, että ainakin jälkimmäinen toive on turha...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti